Rataetiketti

Kuukauden kirjoitus – Maaliskuu
Rataetiketti vaatii jatkuvaa huomiota

Rataetiketti on monissa uimahalleissa ja maauimaloissa hiukan ja enemmän huonossa hoidossa.

Ratamerkinnät vaihtelevat kohteesta toiseen, eivätkä uimavalvojat ole meillä jostakin syystä kovinkaan valmiita ohjeistamaan uimareita harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta. Espoon monet uimahallit ovat hyvä esimerkki melko toimivista järjestelyistä, tosin nopeiden radoilla viihtyy nykyisin aivan liikaa kellujatason liikkujia.

Olen myös huomannut uimahallien ohjeiden viidakossa, että varsinaista selkeää ohjeistusta uintiratojen käytöstä ei juuri ole esillä missään.
Sellaiselle on mielestäni suuri tarve. Uimahalleissa kävijämäärät kasvavat ja erilaiset muut vesiharrastusmuodot kuten vesijuoksu vievät uinnilta ratatilaa. Kaikille on tilaa ja sopu antaa sijaa.

Olisi ensiarvoisen tärkeää, että ihmiset oppisivat paremmin hakeutumaan kuntoaan ja uimataitoaan vastaaville radoille. Myös ratamerkintöjen monipuolistamista, yhtenäistämistä ja kieliasua tulisi harkita Espoon, Helsingin ja Vantaan liikuntatoimessa nykyistä yhtenäisemmäksi. Kannattaisiko myös harkita sellaisia ratavuoroja, joissa esimerkiksi yksi rata olisi esimerkiksi ruuhkaisimpaan aikaan kello 16-19 vain vapaauintia varten.

Toivoisin myös uimavalvojien nykyistä paljon aktiivisempaa ja kannustavampaa otetta asiaan. Esimerkiksi monissa muissa maissa valvojien rooli on uimareita ohjeistava ja tarvittaessa tiukkasävyinenkin. Olipa Islannissa jopa suihkuvahdit (valvojien nakkivuoro kuten intissä kipinävahti), jotka seurasivat, että kaikki uimaan menijät peseytyvät ilman rihman kiertämää. Meillä on halleissa myös ongelmana saunassa uimahousuissa käyvät ja pesemättömin tai suojaamattomin hiuksin uivat asiakkaat. Kun kuri on liian salliva, ongelmat voivat ainoastaan lisääntyä.

Olen tehnyt oheisen ohjeistuksen vapaasti käytettäväksi ja muokattavaksi miten ja missä tahansa, ja toivon, että vastaavia ohjeita näkyisi uimahalleissa ja etikettiä myös valvottaisiin.

UINTIRATOJEN ETIKETTI:

  1. Valitse omaan uintityyliisi ja uintivauhtiisi parhaiten sopiva rata. Huomioi ratamerkinnät.
  2. Mikäli sinut ohitetaan valitsemallasi radalla toistuvasti, ole ystävällinen ja vaihda hitaammin uivien radalle.
  3. Päästä nopeammin uivat ohitsesi. Väistä tarvittaessa radan päädyssä vasemmalle tai oikealle puolelle rataa. Älä lepää radan keskellä.
  4. Ui aina oikealla puolella rataa, esimerkiksi vapaauintia rataköyden lähellä, jolloin ohittaminen helpottuu.
  5. Huilatessasi päädyssä, pysy radan reunassa. Näin tehden muut uimarit mahtuvat kääntymään häiriintymättä myös volttikäännöksellä.
  6. Älä hyppää tai ponnista sinua vauhdikkaammin uivan uimarin eteen. Ethän myöskään ui päädyssä poikittain.
  7. Koputus kantapäähän voi merkitä pyyntöä päästä ohitse. Älä suutu aiheetta, vaan anna nopeamman uimarin ohittaa ja pyristele vaikka perässä.
  8. Uidessasi välineillä huomioi niiden vaikutus vauhtiin ja turvallisuuteen. Myös potkun ja käsivedon leveys voi haitata muita.
  9. Uimavalvoja voi tarvittaessa ohjeistaa merkittyjen uintiratojen pääperiaatteista, ja häneltä voi kysyä lisäohjeita.
  10. Kannusta ja neuvo tarvittaessa kanssauimaria. Yhteisillä säännöillä rataetiketti toimii ja kaikki voivat keskittyä omaan uintiharjoitukseensa häiriintymättä.

Marko Lysmä, masters-uimari